18.12.2013

Hyvää ja resurssiviisasta Joulua ja menestystä vuodelle 2014!

Kehittämiskeskus Oy Häme sekä Luontoinnovaatiot-hanke toivottavat asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen ja lukijoilleen Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä vuotta 2014!

Ensi vuonna tiedossa on kirjoitus siitä, mitä resurssiviisaus tarkoittaa sekä kokeiluiden tuloksia ja mahdollisesti yhden uuden kokeilun aloitus. Järjestämme lisäksi yleisötilaisuuden aiheesta ja muita hyödyllisisä tilaisuuksia. Pysykääpä kuulolla!


13.12.2013

Keruukulttuuri edistää ruuansulatusta ja painonhallintaa

Kansantaudit selätetään luontopalveluilla, visioi Metsäntutkimuslaitos. Lähimetsä voi auttaa laskemaan verenpainetta ja selättämään ruuansulatusvaivat. Villikasvien keruu lähiluonnosta tuo lähiruuan lisäksi ekosysteemipalvelua stressin ja allergioiden vähenemisen kautta. Esi-isien aikainen keräily-metsästäjä-malli pitää terveyden hyvänä ja kilot poissa. Se tuo myös ruokapöytään ja pakkaseen aineksia maittaviin lähiruoka-aterioihin.
Hyvinvointia lisää, kun lähialueen luonnossa vieraillaan yli viisi tuntia kuukaudessa. Vaikutuksen saa siis jo 2 – 3 luontoretkellä kuukaudessa. Tässä ajassa voi löytyä myös muutama litra sieniä tai villiyrttejä säilöttäväksi.

Lue lisää terveyttä edistävistä vaikutuksista.

Kuva: Anssi Koskinen

12.12.2013

Mustikka ja puolukka pelastivat marjakaupan

Metsämarjoja ostettiin viime kesänä lähes ennätysmäärä. Puolukan ja mustikan ostomäärät olivat yli kaksinkertaiset pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Marjayritykset ostivat viime kesänä luonnonmarjoja yhteensä 15,5 miljoonaa kiloa. Pääasiassa kaupaksi kävivät mustikka, puolukka ja lakka. Lue lisää hyvistä marjakaupoista.

9.12.2013

Lupaavia tuloksia: mustikasta ase rintasyöpää vastaan?

Marjojen teho syöpää vastaan on jo monen tiedossa. Helsingin yliopiston dosentti Anna-Maria Pajarisen mukaan tietyt marjat toimivat kuitenkin toisia paremmin. Esimerkiksi rintasyövän ehkäisyyn löytyy apu suomalaisille tutusta mustikasta. Lue Ylen uutinen kokonaisuudessaan.

5.12.2013

Keräilystä liiketoimintaa

Luontoinnovaatiot-hankkeen yhtenä kokeiluna toteutetaan keräilykokeilu Lopella. Keräilykokeilussa on testattu keräilyn organisointimallia, selvitetty kerättäviä tuotteita sekä niiden jatkojalostusta. Kokeilun aikana on myös selvitetty markkinapotentiaalia sekä tutkittu millaista keräilyä muilla alueilla Suomessa on. Tarkemmat tulokset kokeilusta julkaistaan ensi vuoden alussa. Tällä hetkellä esimerkiksi askarteluun ja kukkasidontaan tarkoitettuja luonnonmateriaaleja tuodaan Suomeen Kiinasta. Toisaalta myös suomalaisille puhtaille luonnontuotteille ja luonnonmarjoista tehdyille valmisteille riittää kysyntää Europpassa ja Aasiassa.

Keräilyn mahdollisuuksien tiimoilta järjestettiin keräilyseminaari Lopella 25.11. Tilaisuudessa luennoivat keräilyn ja yrttien asiantuntija Toini Kumpulainen Kiuruveden Herba Centria-hankkeesta sekä Niina Immonen Tampereen seudun osuustoimintakeskuksesta. Verotuskysymyksiin vastasi tilitoimistoyrittäjä Anneli Pietilä Tiliketjusta.

Toini Kumpulainen Kiuruveden Herba Centria -hankkeesta
Kuva: Anneli Vähätalo
Keräilyn liiketoimintamahdollisuudet herättivät runsaasti kysymyksiä osallistujien keskuudessa. Keräily voisi olla yksi maatalouden sivuelinkeino. Toki myös yksittäiset ihmiset voivat kouluttautua keräilijöiksi. Esimerkkejä Kiuruvedeltä kuultiin Toinin esityksen aikana. Mahdollisuuksia on monia.

Kiinnostuneita osallistujia oli saapunut runsain määrin.
Kuva: Anneli Vähätalo


Tilaisuuden materiaalit ovat ladattavissa Lopen kunnan sivuilta. Lue myös Hämeen Sanomien artikkeli keräilystä.

Jatkojalostettuja keräilytuotteita. Kuvassaoikealla  idean isä Heimo Peltola.
Kuva: Anneli Vähätalo


3.12.2013

Nyt sitä saa - nimittäin kaasua tankkiin

Suomen uusin kaasuauton tankkauspiste on avattu Kanta-Hämeeseen. Forssassa tehdään kaasua autoihin biojätteestä, ja Kiimassuon tankkausaseman kaasu riittää noin kymmenen auton päivittäiseen tankkaukseen. Tankattavia ei ainakaan aluksi ole ruuhkiksi asti, sillä Suomessa on vasta vajaat 2 000 kaasuautoa. Määrän arvellaan kasvavan kaasun hinnan ja ympäristöystävällisyyden takia. Polttoaine on forssalaista. Se on tehty teollisuudesta, kaupoista ja kodeista peräisin olevasta elintarvikejätteestä ja puhdistamolietteestä
– Biokaasu tehdään meillä jätteistä. Meille tulee erilliskerättyä biojätettä asumisesta, teollisuudesta, kaupasta ja sen lisäksi tulee erilaisia lietteitä, puhdistamolietteitä, elintarviketeollisuudesta erilaisia massoja, että se on sataprosenttisesti jätemateriaalista, kertoo Envor Groupin toimitusjohtaja Mika Laine.

Lue lisää Ylen uutisesta .

2.12.2013

Ainutlaatuinen energiaseminaari Hämeenlinnassa 11.12

Energiaseminaari käsittelee Maaseudun energia-akatemia -hankkeessa saatua viimeisintä tutkimustietoa. Kuulet myös käytännön esimerkkejä maatalouden energiatehokkuudesta huippunimien kertomana ja mitä HUE-hanke voisi tarjota sinulle.

Ilmoittautuminen 4.12 mennessä. Katso päivän ohjelma.